Lasten läsnäolo rentouttaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Ankean harmaana marraskuisena päivänä 1975 pastori Antti Lemmetyinen vihki meidät merimieskirkolla. Minua jännitti ja vähän itkettikin, varsinkin kun äidilläni jo ennen tilaisuuden alkua kyyneleet alkoivat valua eikä siitä tahtonut loppua tulla. Ja tarttuihan se sitten minuunkin! Onnekseni – näin voin melkein sanoa – Lemmetyisen pikkutyttö pujahti alttarin reunalle, kyykki siellä seuraten hyvin tarkkaavaisena vihkitoimitusta. Tämä kevensi tunnelmaani ja siinä unohtuivat minulta jännitykset ja liikutukset! Valitettavasti myös unohdin keskittyä Antin puheeseen; siitä en tiedä yhtään mitään.
