Tarina on ilmestynyt alun perin Merimiehen Ystävä -lehdessä (N:o 8–9, 1922). Yksityisessä kirjeessä kirjoittaa pastori J. Kunila sihteerille juhannuksen vietosta Saksassa mm. seuraavaa:
Rakas veli Herrassa!
Kyllähän olin kuullut, ettei Saksassa juhannusta juhlana pidetä. Waikeata sittenkin oli juhannusaamuna herätä harmaaseen arkitouhun meluun. Mutta meidän suomalaisten oli saatava kotoinen juhannustuntu keskellä wieraan maan arkisen melunkin. Juhannusjuhla oli ilmoitettu kello wiideksi illalla. Siihen mennessä oli koko päivän lukusali kiinni, sillä se koristettiin koiwun lehdillä ja kukilla juhlaan. Merimiehemme kiertelivät lukusalin lähettyvillä odottaen sen awaamista aiwan kuin lapset jouluaattona koristetulle joulukuuselle pääsyä. Uteliaisuuspa tahtoi itseänikin vaivata, kun sain kuulla, ettei minuakaan lasketa ennen kuin kaikki on walmista.
Pian täyttyi avara lukusalimme, jonka naisemme olivat aistikkaasti koristaneet. Hampurin esikaupungin suomalaiset olivat lähettäneet runsaasti kukkia ja koivun lehtiä salin koristukseen sekä allekirjoittaneelle kukkakorin nimi- ja syntymäpäiväonnentoiwotuksineen. Onnentoiwotuskortissa toiwotettiin Jumalan siunausta 25 wuotiaalle.
Täydestä todesta hajamielisyydessäni omistin iäkseni 25 wuotta, mutta warmemmaksi wakuudeksi waimoltani kysyin, että 25 wuottako minä nyt täytän. Wastaukseksi sain, että täytänkin jo 35 vuotta. — Ihmekös, jos olen tullut niin muistamattomaksi.
Myöskin kahwipöydät olivat komeat. Olihan Jussin päivä. Siksi emännät olivat hankkineet kolmea lajia kahwileipää. Näki selvästi kuinka poikain silmät wähän wäliä wierailivat odottavina kuppiriwien wäliin asetetuissa leivoskasoissa. Eikä kummakaan, sillä joukossa oli sellaisiakin, jotka eiwät wielä koko päivänä olleet nauttineet ruokaa. Täällä on maissa 40–50 työtöntä merimiestä, monta hywin kunnollista, jotka ennemmin kärsivät nälkää kuin pyytäwät.
Ensin kuitenkin tarjottiin hengen ravintoa. Aluksi puhuin suomeksi juhannuspäivän tekstin johdolla. Sitten pidin esitelmän aineesta: ”Siweellinen maailmankatsomus Aleksis Kiwen teoksissa.” Välillä tietysti laulettiin yhteisesti. Esteri ja Elsa esittivät kaksinlaulua, ja merimies Naukler soitti pianolla isänmaallisia kappaleita. Ohjelman ollessa puoliwälissä astui sisään Suomen pääkonsuli Berliinistä, tohtori Göös, ja Hampurissa olewa Suomen konsuli, tohtori Kjöllerfeldt. Merimiehet nousivat seisaalleen terwehtimään konsuleitamme, jotka olivat kovin ihmeissään siitä, että Hampurissa oli näin suuri suomalainen seurakunta. Oli näet juhlassamme yli 70 merimiestä. Molemmat konsulit oliwat ensi kertaa merimieslähetyksen suojissa. Sanoiwat oikein virkistyneensä seurastamme. Pääkonsuli Göös puhui walituin sanoin merimiehille muistuttaen, että meidän kunkin on pidettävä mielessämme, että olemme itsenäisen Suomen kansalaisia, ja wieraalla pohjallakin, keskellä elämän ristiriitojen ja waikeuksienkin meidän on säilytettävä puhtaina Suomen sinivalkoiset värit. – Lausui myös ilonsa siitä, että Suomen Merimieslähetysseura woi tarjota kansalaisillemme kodikkaat suojat wieraassa maassa.
Kun oli nautittu kahwia ja esitetty yksinlaulua, piti allekirjoittanut wielä ruotsinkielisen hartauspuheen ja isänmaallisen puheen. Tämän perästä herätettiin kysymys lewossa olleen ompeluseuran jälleen uudistamisesta. Ilta oli ollut niin innostawa, että työhön päätettiin yksimielisesti ryhtyä jo wiikon perästä. Ompeluseura-illoiksi walittiin ainakin toistaiseksi keskiwiikko.
Juhla oli todellakin rohkaisewan wirkistäwä. – Sitä se oli siinäkin mielessä, että merimiestemme käytös oli oikein hartaan arwokas. Ei yhtään päihtynyttä yrittänytkään juhlaan. – Meillä muutoin lienee pohjoismaisista lähetyksistä suurin kuulijakunta. Eräs ruotsalainen merimies, joka on uskollinen lähetyksensä lukusalissa käwijä ja on ollut kauan Hampurissa, sanoi täällä ollessaan nähneensä ruotsalaisessa juhlassa korkeintaan 20 merimiestä. Meillä on iltahartaushetkissä kowin usein yli 30 merimiestä.
