Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
1990-luvulla Hampurin merimieskirkon joulubasaari pidettiin nelipäiväisenä torstaista sunnuntaihin. Edeltävä keskiviikko oli katumus- ja rukouspäivä (Buss- und Bettag), joka virallisena vapaapäivänä antoi myyjäisten vapaaehtoisille tilaisuuden tulla rakentamaan basaaria. Päivän saksankielinen nimi tosin tarjosi irvileuoille helpon suomennoksen: pusu- ja petipäivä.
Seuraavana viikonloppuna pidettiin joulubasaari Bremenissä paikallisten vapaaehtoisten voimin. Hampurissa lastattiin kirkon bussi täyteen tavaraa, mitä oli jäänyt myymättä omassa basaarissa ja vietiin Bremeniin. Siellä pidetyn tapahtuman jälkeen yli jääneet tavarat haettiin taas kirkon bussilla takaisin ja varastoitiin merimieskirkolle.
Eräänä kertana oli minun vuoroni käydä hakemassa tavarat Bremenistä. Paluumatkalla alkoi sataa ja mietin, miten ihmeessä saan siirrettyä lastin kuivana varastohyllyille. Kirkon bussi oli nimittäin tiettävästi liian korkea ajettavaksi autotalliin. Pienen pohdinnan jälkeen kirkastui hyvä ratkaisu. Peruutin auton talliin vievää ajoluiskaa alas aivan nosto-oven viereen. Näin sateen vaikuttava osuus kapenisi muutamaan senttiin. Näin teinkin. Kun auto oli oikeassa paikassa, huomasin nosto-oven avauduttua, että auto mahtuisi kuin mahtuisikin sisälle talliin.
Tuumasta toimeen, peruuttaminen sisälle ja bussin tyhjennys alkoi. Kun bussi oli tyhjä, se oli vietävä muiden autojen tieltä pois takaisin ulos. Panin vaihteen päälle, irrotin käsijarrun ja painoin kaasua. Kuului terävä KRIIK, mutta auto ei lähtenyt liikkumaan. Astuin ulos kuljettajan penkiltä ja tutkin tilannetta. Auto oli juuttunut katosta kiinni. Olisi pitänyt uskoa, ettei se kerta kaikkiaan mahdu talliin. Siispä tavarat takaisin autoon, jotta niiden paino laskisi bussia taas sen verran, että pääsisin ulos tallista. Onnistui.
Seuraavana päivänä ei satanut ja saimme tyhjennettyä tavarat porukalla. Tarinan opetus: tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tämän jälkeen en enää yrittänyt ajaa bussia talliin.
