Kuvassa Väinö Tanner ystävineen studiokuvassa Hampurissa 23.8.1902. Kuvassa vasemmalta Tanner, Aku Mandelin, Jalo Aaltonen ja Toivo Waltari (ent. Helenius).
Kuva: A. Roth / Finna / Työväen arkisto
Kesällä 1901 kävi Toivo Waltari kartoittamassa suomalaisten merimiesten määrää ja työnkuvaa Hampurissa, Lyypekissä ja muissa Pohjois-Saksan satamissa.
Tietoja ja ilmoituksia
Omalta työalaltamme
Hampurista kirjoittaa siellä työskentelemä nuori lähettiläämme, jumaluusopin yliopp. Toiwo Waltari, m.m. seuraavasti:
”Hywin Jumalan awulla luistaa työni. Ansio siitä on ruotsal. työkumppanini. He ovat kaikki olleet sangen ystäwällisiä, antaneet mitä moineet, ja opastaneet työn eri aloilla. Alottaakseni kertomukseni kansliatoimista, on minulla ilo kertoa, että suomalaiset merimiehet enimmin kaikista pohjoismaisista kansallisuuksista sekä itse kirjoittavat että saavat kirjeitä kotoa. Kolmas osa kaikista tänne merimiehille tulevista kirjeistä on Suomesta. Eikä niiden 180 suomalaisen joukossa, jotka tähän asti olen Hampurissa tavannut, ole ollut kuin korkeintaan kymmenkunta, jotka eivät olisi kirjoittaneet kotia täällä ollessaan, ja heistäkin monella ei enää ollut, kelle kirjoittaisi.
Waikka täällä ei kovin paljon suomalaisia laivoja käy, paitsi höyrylaivoja, jotka viipyvät niin vähän aikaa, ja joissa tehdään niin tulisella kiireellä työtä, että tuskin ehtii kutsukortin käteen pistämään, on suomalaisten merimiesten luku kylläkin suuri. Hampuri on nimittäin suuremmoinen keskusasema, johon muualta saapuu miehiä suurissa joukoissa hyyryä etsimään. Niinpä Suomesta joka wiikko saapuu keskimäärin noin 10 kappaletta, usea heistä rahattomana, joku ilman tarpeellisia papereita, moni aivan lapsi wielä, ensikertalainen. Olen kokenut olla heitä asemalla opastamassa tiistaisin, jolloin he tavallisesti tänne saapuvat. Mutta mihin heitä opastaa? Sillä paitsi saksalainen merimieskoti, joka tavallisesti on laitojaan myöten täynnä, ei löydy koko suuressa Hampurissa muuta kuin yksi ainoa boardinghuonemestari, jonka huostaan voi hyvällä omallatunnolla uskoa merimiehemme. Muut ovat suuremmassa tai vähemmässä määrässä „konnia ja rosvoja”, kuten eräs vanha merimies sanoi. Keskimäärin on yhtä aikaa täällä maissa poismynstränneitä suomalaisia merimiehiä 30—50, ja sydäntä särkee tietäessä, että ainakin ¼ heistä on alttiina kaikille mahdollisille kiusauksille ja mieliwallalle. En olisi koskaan uskonut, että niin paljon kurjuutta on meripoikia uhkaamassa. Useimmissa paikoissa suoraan pakotetaan heitä juomaan, ja kun he ovat päihtyneet, niin ryöstetään heidät putipuhtaiksi. Niin on käynyt täällä ollessani parille suomalaiselle, jotka olivat niin varomattomia ja itseensä luottavia, etteivät antaneet varojaan lähetyksen säilytettäväksi.
Pari kertaa wiikossa olen käynyt noissa boardinghuoneissa kutsumassa jumalanpalweluksiin. Kaikki on mennyt Herran awulla hywin. Yhden kerran sain sentään vapaan kyydin alas rappusia eräästä roswoluolasta, missä ennen oli ruotsalaisille ystäville käynyt milt’ei wielä pahemmin. Käynnit omat olleet hywin opettavia. Herran läsnäoloa olen niin eläwästi saanut niillä retkillä kokea.
Kotia Suomeen on minulla ollut ilo näinä viikkoina, kuin olen täällä ollut, lähettää 7,300 Suomen markkaa. Kiitos Jumalalle! Mutta paljon enemmänkin olisi woitu lähettää, jos eiwät merimiehet itse olisi usein niin kowasti vastahakoisia.
Sairashuoneissa on minulla nyt 5 Suomen poikaa, sijoitettuina yksi kuhunkin kaupungin sairashuoneista eri laidoille kaupunkia. Aikaa kuluu siis heidän oppimiseensa paljon, mutta ihania ja wirkistäwiä nämä sairashuoneissa käynnit ovat.
Vankiloissa on nykyään 2 suomalaista. Kerran wiikossa olen ollut heitä terwehtimässä.
Suomalaisia jumlalanpalweluksia on pidetty joka sunnuntai ja perjantai-ilta klo 8. Kuulijoita on 20—30 paikoille. 5 kertaa on laiwoilla pidetty jnmalanpalweluksia. Harburgissa, Blankeneesissa, Glückstadtissa sekä Lybeckissä olen pitänyt saarnan kerran kussakin. Lybekissä oli 5 suomalaista ja kaksi wirolaista laiwaa, ja oli jumalanpalwelus siellä erittäin juhlallinen.
Olemme saaneet N. M. K. An suomalaisen haara-osaston perustetuksi tänne. Wakituisia jäseniä on meillä 13, konttoristeja ja käsityöläisiä; merimiehet omat erittäin innostuneet asiaan. ”Suomen laulusta” käwi 6 miestä laulamassa pienessä merimiehille toimeenpannussa juhlassamme. Se ilta oli sangen hausta.
Ihanaa on työni. Jeesuksen läsnäoloa saa täällä, jos missään, selwästi huomata. Kun kotoiset säweleet kaikuwat kirkossa, loihtimat ne esille meripojan sydämmessä muistot lapsuuden wiattomista ajoista ja äidin opetuksista, ja monesti olen huomannut, miten alkaa meripojan huulet kummasti wärähdellä, silmään nousee jotain kosteata ja pää painuu penkkiin. Onnellinen olen nähdessäni heidän rakastaman kotimaansa kieltä ja kunnioittaman sitä Herraa, jota äidin polwella oppiwat rukoilemaan. Ja kun puhellessani heidän kanssaan saan nähdä, että siellä karkean ponien alla asuu iankaikkisuuden kaipuu ja koti-ikävä, niin on todella ihanaa yhdessä uskoa Herralle sydämmemme sisimmän halun, niin saada rauha ja ijäinen koti ylhäällä, missä ei enään myrskyt riehu, ei kareja löydy. Herra, opeta minua heikkoa heille puhumaan ijäisyyden sanomaa yksinkertaisesti ja ymmärrettäwästi! Laaja on pelto ja kylwön aika on käsissä.Sydämmellinen terwehdys armoisille johtokunnan jäsenille ja kaikille, jotka lähetyksemme asiaa Herralle kantamat.
Lähde: Merimiehen ystäwä – Suomen merimieslähetystoimen lehti, nro 08/1901
