Kuva: Eero Matikainen
Hampurin merimieskirkolla on pulla tuoksunut jo vuosikymmeniä.
”Tiina täältä Hampurin merimieskirkolta moi! Me päätettiin valita sut meidän uudeksi vuosivapaaehtoiseksi! Millon sä pääsisit tulemaan?”
”No jos ny laukun ehtis pakata niin hetikin sitten”
”Hyvä, viikon kuluttua Mäntyluodosta (Porista) lähtee sen niminen laiva kuin Klenoden, pääset sen kyydissä”
Isä oli juuri uppoutunut lukemaan sanomalehteä, kun kerroin, että sain töitä…
”Jaa, hyvä! Mistä?”
”Hampurin merimieskirkolta”
Hetken hiljaisuus
”Jaa, mihinä se on???”
”Hampurissa, Saksassa”
Jälleen hiljaisuus
”Koska meinasit lähteä?”
”Sunnuntaina, vieks mut Mäntyluotoon laivalle?”
”Mikäs laiva sieltä lähtee???”
”Rahtilaiva” ….
Sain kyydin laivalle ja jälkeenpäin kuulin, että oli isälle meinannut ottaa vähän lujille jättää kakskymppinen tytär rinkka selässä satamassa olevaan laivaan, jonka määränpäänä oli hänelle (ja tyttärelle) entuudestaan tuntematon Merimieskirkko Saksassa Hampurissa. Tyttö lähti 2000 asukkaan kotikylästä 2 000 000 asukkaan suurkaupunkiin. Oli siinä ollu isällä ihmettelemistä.
Matka kesti kolme päivää, ja oli melkoista keinutusta tammi-helmikuun myräköissä. ”Meidän tyttö” -nimen sain heti alkuun ja se säilyi vielä pitkään matkan jälkeenkin aina kun tutuksi tullut miehistö ehti kirkolle vierailemaan. En pistänyt pahakseni, se oli kaikella lempeydellä sanottu!
Hampurin satamaan saavuttiin illan suussa, vähän jännitti, mitenkä pääsen satamasta kirkolle…. En ollut lähtötäpinöissäni muistanut kysyä ohjeita…. Vaan eipä hätää: ”Makke tulee sut varmasti hakemaan, ne tietää siellä, että oot tulossa meidän kyydissä. Älä murehdi”.
Eikä aikaakaan kun laivan viereen kurvasi valkoinen ransiitti ja laivaan kapusi ”Meidän Makke” <3
Tästä reissusta tuli tänä vuonna 25 vuotta ja muistan edelleen sen kuin eilisen päivän. Kirkolla vastassa oli jo silloin kotoinen korvapuustin tuoksu, se on varmaanki imeytynyt talon rakenteisiin, koska tuoksun tuntee illallakin, vaikka pullat on paistettu aamulla 😂 ja se tuoksu ei ole muuttunut tänä aikana.
Muistan, kuinka hämmentynyt olin alkuun, kaikki oli uutta ja täysin erilaista kuin kotona 😂 Tiinakin siitä muistuttelee edelleen tasaisesti. Onneksi ”lievä” alkuhämmennys meni nopeasti ohi, ei vähiten sen vuoksi, että porukkaan oli helppo tulla mukaan.
Piti mennä vain vuodeksi, mutta sehän sitten vähän venähti…. Ja vapariajan jälkeenkin edelleen käyn ainakin joulubasaarissa apuna. Talo jätti silloin lähtemättömän jäljen ja sen vuoksi on aina yhtä ihana palata. Vapariaika antoi lukemattomia muistoja (niin hyviä kuin huonompiakin), elämän mittaisia ystäviä, kohtaamisia jotka jäivät mieleen ja unohtumattomia kokemuksia, joista joskus myös opittiin jotain. En vaihtaisi mitään niistä pois.
Lämpimät onnittelut 125-vuotias korvapuustintuoksuinen ikinuori Hampurin merimieskirkko!
