Joulubasaarin jälkeen merimieskirkon väki oli ansaitusti väsynyt – mutta ensilumi muutti illan suunnan. Se, mikä alkoi viattomana lumisotana, kasvoi nopeasti Michelinpuiston herruudesta käydyksi legendaariseksi kamppailuksi.
Oli myöhäinen sunnuntai-ilta merimieskirkolla, ja olimme juuri saaneet joulubasaarin purkkiin. Istuskelimme tyytyväisinä ja voipuneina akvaarion työmaaruokalassa nauttien olutta ja ylijääneitä kahvilan herkkuja. Tunnelma oli ihanan jouluinen, ja katsahdin ikkunasta ulos. Lunta oli alkanut sataa isoina hiutaleina kuin tilauksesta! Ihastelimme ensilunta ja postikorttimaisen kaunista näkyä hetkisen, kunnes joku sai hyvän idean: lähdetään lumisotasille Michelinpuistoon!
Idea keräsi heti kannatusta ja meitä alkoi lapsettaa pahemman kerran, joten ei siinä auttanut muu kuin nousta ylös ja pukea ulkokamppeet päälle. Heti kirkon pihassa alkoi armoton lumipalloilla tykitys ja kappas vaan, eräs kaareva heitto pamahti suoraan parkissa olevan auton sivupeiliin. Kaamea huuto valtasi Ditmar-Koel-Straßen, kun auto koki asiakseen ilmoittaa mahdollisesta murtautujasta. Hipsimme vähin äänin ja syyttömän näköisinä puistoon ja onneksi melukin lakkasi pikapuoliin.
Puistossa alkoi todellinen kamppailu Michelinpuiston herruudesta, sillä saksalainen pikkupoika ja hänen isänsä olivat myös tulleet ulkoilemaan selkeästi sama idea mielessään. Eivätpä raukat tienneet, että vastassa olivat tämän lajin erittäin tosissaan ottavat suomalaiset. Lähipuiston puolustaminen on meille sydämen asia, joten ei auttanut muu kuin alkaa pallojen tekoon ja vähän äkkiä. Otimme taktiikaksemme piileskellä pyörärampin suojissa ja hyökätä portaiden kautta kohti suihkulähdettä, jossa isä ja poika pitivät tukikohtaa. Taistelu oli hurjaa, mutta meillä suomalaisina oli selkeä ylivoima. Lumipallot syntyivät huomattavasti ripeämmin kuin vastustajilla ja heittotarkkuuskin oli lapsuuden leikeissä hioutunut timanttisen tarkaksi. Myöskin suomen kielellä kailottamamme huudot näyttivät hämmentävän saksalaisia kilpakumppaneitamme. Tästä huolimatta isä ja poika saivat muutaman osuman suunnattua suoraan naamatauluun, mutta sehän ei meitä lannistanut, vaan kasvatti jo ennestään tulista taistelutahtoa. Alkoikin näyttä siltä, että Michelinpuiston herruus olisi tulossa ansaitusti merimieskirkon väelle.
Kamppailu oli kääntymässä loppuunsa, me olimme aloittamassa rynnäkköä ja valmistautumassa hyökkäykseen, kunnes yhtäkkiä isä ja poika huikkasivat iloisesti ” Tschüss!” ja poistuivat paikalta! Liekkö vastaan tullut nukkumaanmenoaika vai mikä, mutta hölmistyneen ensireaktion jälkeen tämä herätti joukkueessamme närää. Kesken taistelun luovuttaminen ei meidän mielestämme käynyt laatuun. Lopullinen puiston herruus jäi siis selvittämättä, mutta kruunasimme itsemme silti voittajiksi, ainakin henkisiksi sellaisiksi.
Tarinan opetuksena voidaan pitää sitä, että mikäli päädyt parikymppisten suomalaisten kanssa lumisotasille, kannattaa varautua täyteen tykitykseen ja väsymättömään taistoon.
Kirjoittanut nimimerkki ”revanssia odotellessa”
