Jumissa maantiellä

Kuva noin 1980-luvulta, tyhjä maantie, vasemmalla kaukana tulossa valkoinen pakettiauto

Mistä saisi bensaa?

Kerran lähdettiin kirkolta Pohjanmeren rannalle myyjäisiin, koska meidät oli pyydetty sinne kertomaan Suomesta ja myymään suomalaisia tuotteita. Yksi meistä oli hommanut auton, jolla lähdettiin matkaan. Kun olimme jo paluumatkalla, alkoi auto yhtäkkiä vilkuttaa punaista valoa. Kävi ilmi, että autoa ei oltu muistettu tankata. Niin me sitten seisottiin jossain pimeällä maantiellä keskellä yötä eikä meillä siihen aikaan ollut kännyköitä.

Mulla oli menoa seuraavana aamuna klo 7.00. Tein silloin kaupunkiopastuksia ja mulla oli juuri aamulla tulossa naisia Suomesta Hampuriin. Mua pelotti, etten kerkeä sieltä maantieltä ajoissa pois, mutta pelkäsin myös mennä jonkun vieraan ihmisen autoon. Se oli kyllä pelottava yö.

No, eräs nainen meidän porukasta liftasi jonkun auton kyytiin ja kysyi, että voisiko hän päästä bensa-asemalle hakemaan polttoainetta. Niin hän sitten sai kyydin itselleen ja hyppäsi jonkun auton kyytiin. Eikä me tiedetty yhtään, että pääseekö hän koskaan takaisin. Mutta kyllä hän sieltä sitten tuli kanisterin kanssa ja saatiin kirkon autoon taas bensaa. Ja niin päästiin eteenpäin ja minäkin kerkesin nukkumaan pari tuntia ennen työhommia.

Kerttu Thieme