Toisinaan lyhestäkin tapaamisesta jää pitkäikäinen muisto
Kuva: FINNA.FI / Museovirasto
Kuvaaja: Jorma Pohjanpalo, Hampuri, 1962
Asuin aikanaan Hampurin merimieskirkon yläkerrassa papin asunnon viereisessä vierashuoneessa vaimoni ja lapseni kanssa. Silloin meidän aikana, tammi-helmikuulla 1968 Hampurin merimieskirkolla majoittui melko usein Kekkosen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 yhteydessä armahtamia vankeja, jotka olivat kulkeutuneet Hampuriin.
Heidän joukossaan oli melkoisia persoonallisuuksia. Yksi äijä halusi tunteellisena, ihastuksissaan ja herkkyydessään antaa vaimolleni ja vauvalle jonkin lahjan. En tiedä, mistä hän oli saanut ainoa kalleuden, jonka sitten meille ojensi: Kruppin rautateollisuuden muistolaatan!
Raahasimme pitkin perheemme historiaa mukanamme tätä painavaa, täysin tarpeetonta ja hyödyttämätöntä kulmikkaasti rumaa Kruppin laattaa. Muistan, miten vaimoni – taiteellisena ja herkästi inhimillisenä ihmisten, myös karheitten äijien, eikä vain lapsien ymmärtäjänä – piti tärkeänä, että laatta oli muuttotavaroissamme kaiken kukkurana. ”Missä Kruppin laatta on…?”
