Työkerho pääsi aikanaan virkistäytymään musikaalivierailulla. Iltaan kuului myös kaunistautumista, kohteliaisuuksia ja tanssahtelua.
Aikoinaan täällä merimieskirkolla oli pappina Sakari Lehmuskallio. Me (työkerhon jäsenet) sanottiin kerran Sakarille, että miksi meidän aina vaan pitää tehdä työtä, että voitashan me tehdä jotain hauskaakin. Sakari otti tästä vaarin ja hankki meille liput Cats-musikaaliin.
Totesimme, että kyseessä on juhlapäivä. Joku tunsi sellaisen meikkimyyntiedustajan ja tilasi tämän paikalle meitä ehostamaan. Kun oltiin lähdössä, Sakari tuli juuri rappuja ylös. Hänen kohdalleen sattui yksi meistä, joka oli jo yli 80-vuotias. Tälläkin oli punaa poskissa ja huulissa. Hänet nähdessään Sakari oli että “Hyvä ihme, onkos täällä tyttösiäkin?” Myöhemmin musikaalissa hän myös totesi meille, että kyllä te olitte salin kaunein rivi. Hän oli aina niin kohtelias.
Musikaalin jälkeen mentiin Reeperbahnilla sellaiseen kahvilaan, jossa oli naisten haku. Siellä meidän viereen sattu joukko ruotsalaisia miehiä, jotka ei kyllä loppuun astikaan tajunneet, että naiset siellä haki tanssimaan. Mutta oikein hauskaa meillä oli. Kukaan ei kuitenkaan ollut halunnut sanoa Sakarille, että oltiin menty sinne kahvilaan ja Sakari onneton oli sitten kutsunut johtokunnan syömään. Jälkeenpäin illanvietosta kuultuaan hän oli, että “Miksette sanonu? Minäkin olisin tullut sinne!” En tiedä olisko tullut, mutta se on meille semmonen hauska muisto.
