Kerran merimieskirkolle tuli töihin emäntä, jolla oli pieni tyttö, jonka tämä äiti vei ensimmäisenä päivänä huolestuneena Ditmar-Koel-Straßen lastentarhaan.
“Mitenkähän meidän pikku tyttö siellä pärjää, kun toiset lapset ovat ulkomaalaisia, saksalaisia ja noiden naapurin pohjoismaisten merimieskirkkojen henkilökunnan lapsia? Eihän hän osaa kenenkään niiden kieltä edes. Miten häntä voidaan siellä ymmärtää?” äiti kyynelehti.
Iltapuolella hakiessaan pienokaistaan, äiti ällistyksekseen kuuli, miten hiekkalaatikolla kaikki lapset puhuivat mongertaen suomea: “Minun auto, minun lelu…”
