Suomi-Ruotsi -ottelut herättävät aina tunteita — puolin ja toisin.
Toimin merimiespastorina Hampurissa v. 1997-2002. Kaikenlaista sattui ja tapahtui, mutta varsinkin tämä on jäänyt mieleen.
Keväisin kirkolla seurattiin tiiviisti jääkiekon maailmanmestaruuskisoja. Ensimmäinen jännityksen kohde oli se, näkyvätkö kisat kirkon televisiokanavilla. Jos ei omilla kanavilla näkynyt, moni lähti katsomaan joko Norjan tai Ruotsin kirkolle.
Vuonna 1998 oli kisakatsomossa erityisen tiivis tunnelma, kun kaksiosaisessa finaalissa kohtasivat Suomi ja Ruotsi. Toista ottelua taidettiin katsoa yhdessä ruotsalaisten kanssa. Ruotsi vei finaalin yhteismaalein 1-0. Taisto oli siis erityisen tiukka ja me suomalaiset olimme pettyneitä. Ruotsalaiset tietysti juhlivat ja juhlinnan huippu oli nähtävissä toisen finaalin jälkeisenä aamuna. Kotimme ikkunasta välkkyi jotain sinikeltaista. Kirkon lipputangossa liehui komeasti Ruotsin lippu Suomen lipun yläpuolella. Kuulemani mukaan tämä asiantila on saatettu Hampurissa useana keväänä jälleen tasapainoon.
