Suomen Merimieskirkko Saksassa

Kanssasi maailmalla

Suomen Merimieskirkko Saksassa on suomalaisille avoin kohtaamispaikka ja tukiverkosto elämän eri vaiheisiin. Olemme mukana arjessa ja juhlassa – silloin, kun kaikki on hyvin, ja silloin, kun tarvitaan tukea, neuvoja tai kuuntelevaa ihmistä.

Toimintamme keskus on Hampurin merimieskirkko, mutta palvelemme suomalaisia eri puolilla Saksaa. Vuosikymmenten aikana merimieskirkosta on muodostunut tärkeä yhteisö niin Saksassa asuville suomalaisille, työ- ja opiskeluperusteisesti muuttaneille, matkailijoille, merenkulkijoille kuin heidän läheisilleen. Samalla se on tullut tutuksi myös monille saksalaisille ja muille Suomesta kiinnostuneille.

Merimieskirkon toiminnassa yhdistyvät kristillinen työ, sosiaalinen tuki ja suomalainen kulttuuri. Olemme matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa jokainen on tervetullut omana itsenään. Meille voi tulla osallistumaan, tapaamaan muita tai vain hetkeksi hengähtämään – ovemme ovat avoinna kaikille.

125 tarinaa 125 vuoden ajalta

Osana juhlavuotta julkaistaan 125 tarinaa Hampurin merimieskirkosta ja yhteisöstä vuosien varrelta. Tarkoituksena on juhlistaa meidän 125-vuotista historiaamme ja muistuttaa, miksi merimieskirkko on tärkeä myös 125 vuoden päästä. Mitä kaikkea merimieskirkko on tarjonnut ja millaista elämä on Hampurissa suomalaisten parissa ollut vuosien varrella. Näiden tarinoiden avulla haluamme tuoda esiin ajatusta, miksi Hampurin merimieskirkon kuuluu jatkaa tarinaansa vielä seuraavatkin 125 vuotta ja enemmänkin. 

Voit kertoa sinun tarinasi meille joko täällä tai sähköpostitse: hampuri@merimieskirkko.fi.

Palveluita Hampurin merimieskirkolla

Hampurin merimieskirkolta löydät pienen palan Suomea. Merimieskirkolla on oma kauppa, kahvila, sauna ja muutama vierashuone yöpymistä varten.

Löydä tapasi auttaa

Tue toimintaamme

Merimieskirkko toimii ihmisten tuella ihmisten hyväksi. Voit tukea toimintaamme monella tapaa.

Merimieskirkolle voit taloudellisen tuen lisäksi lahjoittaa myös aikaasi.

Tulevia tapahtumia

Tapahtumakalenterista löydät kaikki tulevat merimieskirkon tapahtumat.

Ajankohtaista

Kategoriat

Kesän yleiset saunavuorot

Heinä–elokuun ajan yleiset saunavuorot jatkuvat normaalisti – pyydämme kuitenkin ilmoittamaan tulostasi etukäteen. Kesän aikana (heinä–elokuu)…
Kategoriat

Hampurin merimieskirkko 125 vuotta

Hampurin merimieskirkolla on ilo kutsua Teidät juhlistamaan merimieskirkon 125-vuotista toimintaa Hampurissa. Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden kiittää…
Kategoriat

Keski-Saksan papin sijainen

Kaisa Kariranta työskentelee Keski-Saksan suomalaispastorina tammi-maaliskuun ajan.
Paljon erilaisia kenkiä oven edessä

Apu arkeen

Teemme työtä ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi

Merimieskirkon sosiaalikuraattori auttaa muun muassa maahan- ja maastamuuttoon liittyvissä asioissa, neuvoo talous- ja terveysasioissa,sekä etsii kanssasi apua paikallisista tukipalveluista.